perjantai 30. joulukuuta 2011

torstai 22. joulukuuta 2011

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Lajiparlamentti kokoontui

Tänään kokoontui Hämeenlinnan ABCllä tiivis joukko Trial aktiiveja. Tiimiläisistä paikalla oli kolme. Manageri oli joutunut lähtemään Thaimaan lämpöön.
Paljon mielenkiintoisia ideoita heitettiin ilmaan.
Esim.
  • Jaksoihin ennakkotutustuminen
  • Kilpailuaikataulu
  • Toimitsijarekisteri
  • Kilpailukalenteri 2012
Odottelemme innolla millaisia päätöksiä ideoiden pohjalta syntyy. Keskustelu oli vilkasta ja johtanee hyviin päätöksiin aikanaan.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Tervakoskella treenattiin 19.11.2011

Tiimiläiset treenaavat tehokkaasti ja viime viikolla trialistit pyörivät Tervakosken metsässä.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

1000 kävijän raja rikottu!

Kausi 2011 on ajettu, mutta tiimiläiset eivät makaa pyöriensä kanssa laakereilla vaan treenailevat pitkin syksyä.
Tervakosken metsässä on tiimiläisistä tehty näköhavaintoja ja ensi kauden kisakalenteria mietitään.




keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Tervakosken tulospalvelu

Kiitos Kakelle tuloksista!
Jälleen upeaa luettavaa!

Tässä viimeisen kerhokisan tulokset:



Ja lopulliset tulokset koko Tervakosken kerhokisa kaudesta 2011


sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Kauden viimeinen kerhokisa 29.10.2011

Tervakoskella ajettiin viimeinen kerhokisa lauantaina 29.10.2011. Paikalle saapui kuskeja runsaasti ja kisan kunniaksi aurinko paistoi kirkkaasti.



Kekka paljasti kauden salaisen aseensa.




Menttaalivalmentaja Jyrki Louhi kokeili trial-pyörää ensimmäistä kertaa ja vaikutti kovinkin innostuneelta!




Kisan jälkeen kulunutta kautta analysoitiin saunaillan merkeissä.
Tiimi ojensi managerille ansaitun kunniamaininnan.



sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Tervakosken kerhokisa 23.10.20011

Lokakuun leppoisa sää suosi, kun kerhokisa starttasi Tervakosken metsikössä. Kekka, Kake ja Jörö tekivät haastavahkot jaksot. Hienosti kaikki kiersivät jaksot ja nolliakin tuli.
Tulokset laitetaan sivulle kun ne saapuvat. Kiitos Kake, saapuivat vauhdilla!!
(Napsauta kuvaa jos et näe :o)



Tässä  veteraanien jaksokortit:


Ja tässä kuvia:


maanantai 17. lokakuuta 2011

Viron voittojuhla!

Aurinkoinen syysilma siivitti tiimiläiset kaksoisvoittoon! Tervakosken moottorikerho palkittiin myös hienosta osallistumisesta Viron mertaruussarjaan.

lauantai 15. lokakuuta 2011

Kaksoisvoitto tiimille Virossa!

Tartossa oli tänään tiimistä kaksi kisaamassa ja heti tuli kaksoisvoitto tiimille. Kekka otti voiton ja manageri oli toinen. Kuusisen Kake otti Suomeen kolmannen sijan ja Max Angelma hienosti viides. Eli pokaalit annettiin Tervakosken moottorikerholaisille. Kuvia kisoista saadaan sivuille, kun voittajat saapuvat kotiin.

Tervakosken moottorikerho oli hyvin edustettuna myös Hämeenlinnan Ahvenistolla, jossa ajettiin autotrialia moottoriradan varikolla. Muutamia kuvia hieman erilaisesta trial-lajista.



Kierroksen välissä nähtiin trial-esitys kaksipyöräisillä. Jos autot menivät hurjista kivikoista, niin autoväki ja yleisö hämmästeli millaisista paikoista pyörät menivät.
Onnistunut esitys sai ihailua!

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Aurinkoinen Tervakosken metsä ja lajitreenit

Lokakuun aurinko lämmitti mukavasti, kun joukko Suomen huippuja oli treenaamassa Tervakosken maastossa. Vaikka kisakausi on melkein ohi ja pokaalit hyllyillä niin lajin parissa treenataan. Kuskit saivat opastusta Oittisen Harrilta. Jörö pääsi välillä koppariksi.



Maailmalta muiden tiimiläisten kuulumisia. Manageri oli eilen HotFortyOneHundredin kimpussa eli kuurasi venettä talviteloille. Urheilutoimenjohtaja puolestaan on Ahvenanmaalla. Saamamme tiedon mukaan Omega-rasvahappoja löytyy verkkoihin uineista siioista ja ahvenista. Joitakin vonkaleita tiettävästi päässyt karkuun.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Hyvä suomalaiset Trial-kuskit

Perjantai-iltana alkoi matka Naatalista kohti Ruotsin valloitusta. Laivalla taktiikkaa hiottiin yhdessä. Mukana Mikko, Jere, Leevi, Jörö, Joa ja Kari. Lauantai aamu sarasti mukavan kirpeänä ja aurinkoisena. Tiger MK kerhotilalla odotti 10 jakson ja kolmen kierroksen kisa. Kisaajia 56, joista peräti 4 suomalaista. Jere oli reppurina. Ennen kisaa käytiin jaksot läpi ja sitten auringon säteidein loisteessa kisaan. Leevi pääsi matkaan ensimmäisenä. Leevi ajoi ensimmäisen Ruotsin kisan ja ei jäänyt epäselväksi kuka oli paras. Leevillä pisteitä 4 ja kakkosella jo tuplaten 8.

Mikko suoriutui myös mallikkaasti kisasta. Kuraoja osuus sai asiaan kuuluvaa kommenttia. Hienosti Mikko neljäntenä. Jörö antoi Ossalle kyytiä ja pompottaminenkin sujui hienosti. Sijoitus kymmenen parhaan joukkoon kahdeksanneksi oli hyvä. Ruotsalaiset veteraanit eivät uskaltaneet Jöröä haastaa vaan kisasivat keskenään helpommassa sarjassa.

Myöhäsen Timo oli myös paikalla ja kävi hakemassa ykköspystin kotiin viemisiksi.



Ruotsin valloitus onnistui hyvin. Iloisella mielellä kisa ajettiin ja voitot tuotiin kotiin!!
Hyvä Suomi!




Kotimatkalla Leevi aloitti tasapainoharjoitukset!


lauantai 24. syyskuuta 2011

Vantaa 24.9.2011

Tihkusateinen Vantaa liukkainen kallioineen otti vastaan kauden viimeiseen SM-kisaan innokkaat trial-kuskit. Muutama kuski oli vaihtanut kauden luokkaansa ylemmäksi. Hienosti ensi vuoden sarjoissa pärjäsivät Leevi ja Timo. Upeat suoritukset!

HotFortyPlus tiimi oli hyvin edustettuna. Kekka, Jörö ja Manageri kisasivat ja Tahvo valvoi kisojen sujumista. Hienosti tiimi jälleen ajoi ja palkintopallilla komeili kaksi tiimiläistä ja kaksi uuden Ossan omistajaa :o)



HotFortyPlus onnittelee lämpimästi Jussia ja Jonea!
Onnea ja menestystä ensi kaudellekin!


Ainiin olihan kisoissa muitakin kuskeja kuin veteraanit :o)


lauantai 17. syyskuuta 2011

17.9.2011 Salo

Aurinkoinen syyssää toivotti tervetulleeksi 22. kertaa Saloon. Keli oli aurinkoinen, mutta kalliot liukkaita, joten haastetta riitti kaikille. Paikalla tiimistä olivat Kekka ja Jörö. Ja hienosti tiimiä edustivatkin, kun ottivat kaksoisvoiton.



Leevi oli varmistanut kiertopokaalin jo aikaisemmin. Tänäänkin tuli voitto.
Hyvä Leevi!!
Tomikin ajoi hienosti.
Hot40+ onnittelee nuoria! Tiedä vaikka tulevia tiimiläisiä olisivat :o)



Veteraanien ja nuorten tuloksia:


torstai 15. syyskuuta 2011

Tiimiläisten kuulumisia!

Kesän Laajavuoren kuvat päivitetty Vasalemman postaukseen.
Tällä hetkellä tiimiläiset on levinneet maailmalle, kuten kansainvälisen tiimin kuuluukin :o)

lauantai 10. syyskuuta 2011

Joukkuekisa 10.9.2011

Jyväskylän moottoriurheilijat järjestivät mahtavassa Riihivuoren laskettukeskuksen maastossa joukkuekisan. Paikalla oli 11 joukkuetta ja sateen kostuttama maasto antoi mukavasti vaikeusastetta rinteisiin.

Hot 40 plus tiimistä kisaamassa olivat Jörö, Kekka ja Tahvo. Tiimiläiset kisailivat eri joukkueissa ja menestystä tuli jälleen, kun kaikki sijoittuivat kymmen parhaan joukkueen joukkoon :o) Manageri joutui tyytymään Nizzan lämpöön. Hänellä menossa muutaman viikon kilpailutauko.

Kisan järjestelyt olivat mallikkaat. Tarjolla oli sauna ja seisovasta pöydästä löytyi jokaiselle herkkuja. Palkintojen jako oli järjestetty ravintolaan. Kiitos upeasta päivästä!

Tervekosken kerhokisa 7.9.2011

Keskiviikkona ajettiin Tervakosken maastossa kerhokisa.
Tulokset kisasta:
(tulokset suurenevat kun napsautat kuvaa)


Tässä muutama ikuistettu hetki keskiviikolta!


tiistai 6. syyskuuta 2011

Tervakoskella treenattiin!

Sateen jälkeinen metsä kutsui Ossaa ja Jöröä. Ilmassa ei ollut enää vettä, mutta maasto oli kostea. Kivikoissa hypeltiin kynnyksille. Samaa paikkaa tahkottiin monta kertaa. Onnistumisia tuli ja pyörä kulki hyvin ja pitoa löytyi.
Kopparikin pääsi treenaamaan taitojaan ja paljon on vielä opittavaa.



Huomenna Tervakoskella pidetään kerhokisat!


sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Nokian SM-kisat ja voitto kotiin !!

Perinteiset Nokian kisat ajettiin lauantaina 3.9. auringon paisteessa. Jaksoja oli 15 ja kierroksia 2. HotFortyPlus tiimiläisistä paikalle ehti vain Jörö. Muut tiimiläiset keräsivät voimia perheidensä parissa. Kaikilla oli hyvät perustelut jättää kisat väliin.

Manageri rakensi ryytimaalle komean kasvihuoneen.



Kekka viettää matkoilla 20-vuotishääpäivää. Onnea Kekka ja Kirsi !!

Staffan oli seuraamassa kisaa perheensä kanssa.



Jörö siis piti lippua korkealla ja ajoi hienosti uudella Ossalla.

keskiviikko 31. elokuuta 2011

EM-kisat Tsekin Tanvald 2011 ja Maamme-laulu soi !!

Vuoden 2011 viimeinen EM-kisa Over 40 Tanvaldissa.
Staffan voitti osakilpailun ja kokonaiskisassa tuli hopeaa.


Sunnuntaina oli  Over 40 ajamassa.


Tuloksissa:
Staffan ykkönen
Jörgen kahdeksas
Jukka yhdestoista

Hyvä Suomi !!!

Lauantaina kisasi Timo Myöhänen nuorissa. Sijoitus hienosti 7.
Ennen kisaa tuli vastoinkäyminen, kun kisapyörä hajosi.
Team Myöhänen teki hienoa työtä kasaamalla kahdesta pyörästä kisapyörän!!
Reppurin pyörä pääsi osaksi kisapyörää, joten HFP tarjosi oman kisapyöränsä Timolle reppuripyöräksi. Suomalainen yhteispeli pelaa ulkomaillakin :o)
Timo ajoi kauden parhaan sijoituksen EM-kisoissa!

Hyvä Timo!!!



Täältä löytyy tsekkiläisten ottamia kuvia.
Korkeuserot näkyvät joissakin kuvissa tosi hyvin.

perjantai 19. elokuuta 2011

torstai 11. elokuuta 2011

Ruotsin valloitus alkoi! Vasalemma jo käyty...

Ensin tehdään viime hetken säädöt ja pakataan pyörät kyytiin.


Toim huom. Onko tämä se hyvin pesty GasGas???

Sitten matka kohti Ruotsia voi alkaa.



Hurjasti onnea matkaan! Kotona pidetään peukkuja!


Vasalemman sateinen mutta lopulta aurinkoinen matka käyty...


Laajavuoren kisan kuvia

tiistai 2. elokuuta 2011

Uusi Ossa

Italiassa tiimi tutustui innolla Ossan standiin ja ihaili uutta sinistä Ossaa.




Tänään Jörgen koeajoi uuden Ossan Kirkkonummen metsissä ja mies oli aivan myyty.
Tallissa raivataan tilaa uudelle pyörälle!