sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Heinätrial 29-30.6. 2013

Heinätrial ajettu onnellisesti ja paljon kerrottavaa on jälkipolville :o)






Jörö hienosti B-luokan neljäs!

1.Päivä


2.Päivä


 

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Tampere 15.6.2013

Kiitos HämMk:lle hyvästä kisasta!
Hienot järjestelyt ja mukava tunnelma.
Ja tiimiläisistä kaksi palkintopallilla.
Jörö voitti ja Mänitzer kipusi kolmanneksi!


lauantai 8. kesäkuuta 2013

Jyväskylä 8.6.2013

Jyväskylän SM-kisa ajettiin hienossa auringon paisteessa hyvillä jaksoilla!
Tiimistä Jörö sijoittui pronssille ja Kekka seurasi neljäntenä.
Mänitzer kisaili hieman alemmista sijoituksista.
Kuvaa ja liikkuvaakin päivän tapahtumista.




sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Tanvald 2.6.2013

Toinen kisapäivä oli koskea yön jäljiltä.
Ukkonen ja salamointi viihdytti kisailijoita viime yönä.
Tulosta kuitenkin kisoissa tuli hienosti.
Myöhäsen Timo hienosti hopealla!



Jörö pääsi kirkkaasti kympin sakkiin ollen yhdeksäs!
Mänitzer kaarteli kanssa melkein kympin sakkiin ollen 13.


Eddy pääsi myös pokkaamaan pokaalin!



lauantai 1. kesäkuuta 2013

Tanvald 1.6.2013 tuloksia

Tänään kisattiin vaihteeksi sateisessa säässä.
Tiimiläisillä oli jaksoihin tutustuminen.
Naiset kisailivat jo tänään.


Huomenna on tiimiläisten kisapäivä!
Onnea!