maanantai 30. huhtikuuta 2012

Tartosta liikkuvaa kuvaa ja pärinää!

Jakso 1


Jakso 2

Jaksot 4 ja 5 sekä tulokset

Lisää kuvia Tartosta

Tässä lisää tunnelmia Tartosta!


Kolmoisvoitto Suomeen!

Tervakosken moottorikerholaiset ja samalla kaksi tiimiläistä loistivat
Tarton kisoissa 28.-29.4.2012.
Voiton otti Kekka, toisena Leevi ja Jörö taisteli itselleen kolmannen palkinnon.



Kisapaikalla oli hieno tunnelma ja paljon suomalaisia!


Ja löytyi mänizerille tulppa pakoputkeen pesuvuoroa odotellessa.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

TeMK kerhokisa 25.4.2012

Tervakosken metsässä pörisi pyörät jälleen tänään,
kun kerhokisaajat kiersivät jaksoja.
Kuvausryhmä oli mukana kun kuskit
Markio, Paajanen ja Seistola ajoivat B-luokkaa.
Tällaiselta meno näytti.





Lisää  kuvia kun ehditään päivittää



tiistai 24. huhtikuuta 2012

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Ruotsin kisat Kinnassa ja Grännassa 2012

Lauantaina Nylundin veljekset edustivat tiimiä Kinnassa.
Sunnuntaiksi oli siirrytty Grännaan.
Siellä oli muuta muukin suomalainen
ja suomalaiset niitä palkintojakin kotiin kantoivat.
Videot tulevat hieman myöhemmin sivuille kun saadaan yhteydet toimimaan. Tässä muutama kuva viikonvaihteesta.




















maanantai 16. huhtikuuta 2012

Tiimi kevätjuhlatunnelmissa!


Lauantain kevätjuhlan tunnelma oli katossa,
kun mänitzer järjesti kutsuvieras tilaisuuden.
Paikalle oli saapunut korkea-arvoisia puhujia ja esiintyjiä.
Mänizer itse esiintyi myös tilaisuudessa.




sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Hot40plus tiimin kaudenavajaiset

Vielä ei ole kuvamateriaali valmistunut Hot 40 plus racing tiimin kaudenavajaisista.
Tiimin nimikkokappale sai ensi-iltansa: Hot 40 plus blues blues.....

Laulun sanoja ei vielä ole saatavilla julkisessa levityksessä,
joten tässä toinen yhtä läheinen biisi opeteltavaksi:

Aikuinen nainen mä oon
en enää eksy maailman tuuliin
liittomme vahvistukoon
tahtoisin jatkaa
hyvin alkanutta matkaa

Kun aika vaikeudet tiellemme tuo
onnesta me teemme suojaavan muurin
voimaa tää rakkaus suo
onnemme kestää
minkään emme anna estää
paljosta luovun jos saan luonain pitää sun

En vapauttas tahdo riistää
tahdo en itsenäisyyttäsi kiistää
sua tarvitsen sydänystäväksi
aikuisen naisen
kaiken me jaamme
toisiamme tukekaamme
aikuinen nainen tuntee arvon rakkauden

Selkääni käännä mä en
onnestani taistelen enkä pelkää
toisista huolehtien
kestämme paineet
meitä eivät kaada laineet
tuulilta suojaan sinut vien
jos viedä saan

En vapauttas tahdo riistää
tahdo en itsenäisyyttäsi kiistää
sua tarvitsen sydänystäväksi
aikuisen naisen
kaiken me jaamme
toisiamme tukekaamme
aikuinen nainen tuntee arvon rakkauden

Sua tarvitsen sydänystäväksi
aikuisen naisen
kaiken me jaamme
toisiamme tukekaamme
aikuinen nainen tuntee arvon rakkauden.. (x2)

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Arvonta suoritettu!

Mänitseriä veikanneiden kesken arvottiin pääsy Hotin kevätjuhliin.

Onnetar suosi Tommy Ahvalaa Espoosta

Onnittelut Tommylle ja lauantaina nähdään!

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Team managerin kuulumiset suoraan Italiasta!!

Team manager oli yhteydessä heti kisan jälkeen.
Hän ihmettelee, että kuka on Tommy Ahvala.
Tommy voitti managerin 92 pisteellä.
Tommy sijalla 1. ja team manageri hienosti sijalla 16!
Eli managerin taakse jäi kasoittain kuskeja.
Hyvä Suomi!!